Tervetuloa Naisteniltaan!

Naistenilta -blogi 

on syntynyt ruuhkavuosien loppupuolella ja ikäkriisin keskellä paikkaamaan tarvetta viettää iltaa hyvien ystävien parissa, saunoen ja jutellen rauhassa kaiken maailmaan asioista. Kaipuusta keskustella ja pallotella ajatuksia ilman todellista tarvetta saada niihin konkreettisia ratkaisuja. 

Naistenillassa saatetaan puhua syvällisiä, toivottavasti nauretaan, ehkä itketään. Naisteniltaa vietetään noin kerran kuussa. Tervetuloa lauteille!

                                               

Olenko minä ainoa, joka haluaa olla jotakin?

 

Tarve olla jotakin. Miksi minä haluan olla jotakin? Mikä ajaa minua tarpeeseen tulla joksikin? Mitä tarkoittaa olla jotakin, miten voisin määritellä sen?

Tuleeko tarve olla jotakin enemmän, olla jotakin tärkeää, lapsuuden kokemuksista, missä en ole saanut ehkä riittävästi huomiota ja hyväksyntää? Tai lapsuuden kokemuksista, joissa koen velvollisuudekseni olla jotakin? Äidille ja isälle pitää olla jotakin, tulla joksikin, he ovat sen ansainneet. Vai onko se tarvetta näyttää muille, että minä olen hyvä, minä pärjään ja minä osaan.

Onko halu olla jotakin ehkä hyvä puskuri, mikä ohjaa minua kohti unelmiani? Onko se jokin määrittämätön tarve, joka ajaa minua eteenpäin elämässä, vaati tarttumaan haasteisiin ja ylittämään itseni? Toisaalta missä menee tyytyväisyyden, onnellisuuden ja eteenpäin pyrkimisen rajan? Mikä riittää? Osaanko olla tyytyväinen itseeni ja saavutuksiini ja onnellinen siitä, mitä minulla on ja ennen kaikkea, mikä minä olen, jos on kuitenkin tarve olla jotakin. Olla vielä enemmän.

Nyt moni sanoisi minulle (toivottavasti): ”Olethan sinä jotakin. Olet äiti, työssäsi ammattilainen. Olet luonteeltasi sellainen ja tällainen, osaat tehdä tätä ja tuota, olethan sinä jotakin.” Mutta mikä on se pyrkimys olla jotakin vielä enemmän. Olenko minä sitten enemmän, jos saan julkisuutta, tai jos saan nimeni historian kirjoihin, jos unelmani tai haaveeni toteutuvat, jos näen nimeni kirjan kannessa?

Hain työprojektia, jota en saanut. Jouduin pettymään. Jos olisin saanut sen, olisinko sitten ollut jotakin? Oliko kyse nyt siitä, että minussa ei ole sitä jotakin vai siitä, että minun pitäisi osata markkinoida itseäni paremmin? Jos osaisisin markkinoida itseäni paremmin, olisinko sitten jotakin enemmän kuin nyt?

Mietin myös, mitä tapahtuu tämän tekstin julkaisemisen jälkeen. Saan ehkä joitakin tykkäyksiä, muutaman kommentin, taputuksia selkään ja kehotuksen lähteä kaljalle ja ottaa vähän rennommin. Määrittävätkö kommenttien ja tykkäyksien määrä, mitä koen olevani?

Jos kommentteja tulee vähän: ”Luulinko minä tosiaan olevani jotakin pohdintojeni kanssa?” Ehkä nolottaa koko tekstin julkaisu. Jos kommentteja tulee paljon tai joku haluaa jakaa päivityksen: ”Olenko minä sittenkin jotakin? Osaanko minä jotakin? Onko minussa sittenkin sitä jotakin?”

 Määrittävätkö sittenkin muut, olenko minä jotakin? Onko se kiinni saamastani positiivisen palautteen määrästä, vai pystynkö olemaan niin vahva, että uskon itse olevani jotakin, olematta kuitenkaan yhtään erityisempi kuin naapurini, kollegani, ystäväni tai julkkis, joka on saanut nimensä lehtiin?

 

Minä en ajattele kenestäkään muusta, että hänen pitäisi olla jotakin enemmän tai jotain muuta, mutta itseäni kyllä piiskaan sillä ajatuksella. Mitä mieltä sinä olet tarpeesta olla jotakin?