Joulurunojen myötä Hyvän joulun toivotus!

 

Olenko minä ainoa, joka on vähän nolo?

 

Pikkujouluaika on parhaimmillaan. Mielikuviini piirtyvät kauniit naiset kimaltavissa, mustissa pikkumekoissaan ja korkeissa piikkikoroissaan, punatut huulet hymyillen ja valkoiset hampaat sädehtien juomassa poreilevaa kuohuviiniä tai kermalikööriä pienestä jalallisesta lasista, jäiden kera tietenkin, komeiden herrasmiesten ja maailman parhaiden työtovereiden ja ystävien ympäröimänä. Tuhannet upeat jouluvalot kimaltelevat, taustalla soi elegantti musiikki, huomista ei ole ja krapulaa ei tunneta.

Havahdun haaveistani ja totean, että olen katsonut liikaa elokuvia, joten palaan todelliseen mielikuvaan pikkujouluista. Juhlavan pukeutumisen lisäksi yleisesti tunnettu, mutta tuskin oikeasti paikkansa pitävä asia pikkujouluissa on se, että tapahtuu jotain noloa. Joku sammuu työpaikan sohvalle, joku pettää puolisoaan tai vähintään kopiokoneella otetaan kuvia paljaasta takapuolesta. En myönnä, että näin olisi käynyt minulle. Nolot asiat tapahtuvat minulle jo ennen juhlia.

 

Kaikki lähtee juhliin valmistautumisesta. Kehtaanko laittaa saman pikkumustan, mikä oli viime vuonna? Ja viisi vuotta ennen sitä. Kehtaan, ei sitä kukaan muista. Jos se mahtuu. Rintaliivit tarvitsen uudet. Valkoiset, pesussa harmaantuneet ja rispaantuneet saavat nyt joutaa jo pois. (Ovat kyllä mukavat, ehkä jätän ne kotiliiveiksi ja huomaan käyttäväni niitä vielä viisi vuotta.) Menen kauppaan, löydän kauniit, pujahdan sovituskoppiin ja puen rintaliivit ylleni.

Viereisessä kopissa ihmetellään, mitä helvettiä minun puolellani tapahtuu. Minä hypin ja pompin ja heilutan ylävartaloani ylösalaisin. On paras varmistaa, että rinnat pysyvät kupeissa. Maksettuani ostokset lähden tyytyväisenä kotiin. Puen onnellisena uudet, kauniit rintaliivit ylleni ja kiroan. Voi tana ja kele. Miten voi olla mahdollista, että ne ovat väärän kokoiset? Rinnat pursuavat rumasti kumartuessa, kylkiluita ahdistaa tai kuppiin mahtuisi kahdet yhden hinnalla. Olen nelikymppinen nainen enkä edelleenkään osaa ostaa itselleni rintsikoita. Nolottaa.

 

Meikkaamista ei tarvitse murehtia. Opin kuudennella luokalla meikkaamaan mielestäni hyvin ja teen kaiken edelleen samalla tavalla. Meikitkin taitavat olla edelleen samat. Sain lehden välissä näytetuotteen, joka sopi ihoni kuivuuteen talvella, joten menen liikkeeseen, missä tuoksuu risteilyalukselta. Astun sisään ja huoliteltu myyjä kysyy ystävällisesti, kuinka voi auttaa. Otan avun vastaan, vaikka ulkoinen olemukseni nolottaa minua hänen rinnallaan. En kuitenkaan viihdy kaupoissa, joten kestän häpeän mieluummin, kuin tyhmältä näyttävän kiertelyn liikkeessä, mistä en löydä etsimääni.  ”Juu, etsin sellaista öljyä.” Myyjä katsoo minua hiljaa. Kuulen hänen aivojensa raksuttavan, kun hän miettii kuumeisesti, tarkoitanko oliiviöljyä, rypsiöljyä vai kenties moottoriöljyä. Hän ei ymmärrä mitä tarkoitan, joten yritän pelastaa tilanteen antamalla lisävihjeitä. ” Sitä tuli postissa.” 

Kauniisti meikattu nainen katsoo minua edelleen hiljaa. Nolostunut puna nousee kasvoilleni. Miksi en valinnut typerältä näyttävää haahuilua? Nainen on rautainen ammattilainen, sillä hän ei edelleenkään naura, vaikka asiakas etsii öljyä, jota tuli postissa. Ja voitteko kuvitella, hän ymmärtää, mitä tarkoitan! ”Tarkoitatteko sitä seerumia?” Totuusseerumia? ihmettelen. Minä nyökyttelen asiantuntevasti, vaikka en todellakaan tiedä, mitä hän tarkoittaa. Enää ei saa vaikuttaa yhtään tyhmemmältä, kuin jo on. Seerumi kuitenkin on samaa postin tuoma öljyä, joten siirryn kassalle.

Liikkeeseen on tullut muitakin asiakkaita ja moni odottaa palvelua, koska myyjä on viettänyt kauan kanssani. Tilanne on niin jännittävä, että kurkkua kutittaa. Kurkkua. Kutittaa. Näinä aikoina, kun pitää pieraista peittääkseen yskäisyn. Yritän olla yskimättä. Kutina purkautuu kurkusta pienin tyrskähdyksin, silmät vuotavat vettä ja uskon näyttäväni silmiänsä pullistelevalta ravulta. Pyytelen anteeksi ja ihmettelen, mikäs nyt tuli. Myyjä on ystävällinen ja antaa monta näytepakkausta lähtiessäni, jotka kerään hosuen tiskiltä. Olen niistä kiitollinen, mutta nolompana en olisi voinut liikkeestä lähteä.

 

Ennen juhlia ”piristän” itseäni käymällä kampaajalla. Värjään hiukseni, sillä viimeinen väri, joka puskee läpi nuoruuden ruskean (lue: harmaa), on alkanut kiusata minua. Kampaaja moittii tapaani pitää hiuksia kiinni aina samassa kohtaa, koska päässäni on ruma, katkenneiden hiusten rantu. Hän opastaa minua ponnarin laittamisessa toiseen kohtaan. Hän myös kysyy minulta, milloin ohimoiden hiukset ovat alkaneet lähteä ja ohentua. Synnytyksen jälkeen vai ovatko ne aina olleet tällaiset hapsut? Olen nolona. En tiennyt, että hiukseni ovat hapsut! Olen aina luullut omaavani paksut, tuuheat hiukset. Mutisen epämääräisen vastauksen, koska en tiedä mitä sanoa. Loppupesun yhteydessä hän vielä kysyy, mitä shampoota käytän. Vastaan pelokkaana, vaikka mielestäni shampooni on laadukasta. ”Se on kyllä huonoa” saan palautteeksi. Nolottaa. Poistun liikkeestä monta näytepakkausta rikkaampana, mutta entistä nolompana oman kuontaloni suhteen. En ehkä kehtaa enää mennä kampaajalle.

 

Vihdoin koittaa pikkujoulupäivä. Edellisistä juhlista onkin vierähtänyt aikaa. Jännittää. Kävelen hermostuneena ympäri asuntoa, murehdin, onko kaupassa käyty, mitä muut syövät ja pärjäävätkö he muutaman tunnin hengissä ilman minua. Aloitan valmistautumisen lähtemällä suihkuun. Kädet tärisevät ja kyyneleet valuvat hermostumisen merkiksi. Naurattaa oma tyhmyys.  Mies kurkkaa ihmeissään suihkuhuoneen ovesta. Kyyneleet virtaavat lämpimän veden mukana, kasvoni punoittavat, en tiedä itkusta vai naurusta vai kuumasta vedestä. Mieheni silmätkin vuotavat. Hän nauraa minulle vedet silmissä ja kehottaa minua riisumaan alusvaatteet. Nolottaa.

 

Ja nyt minua nolottaa kertoa näitä täällä, naistenillassa. Olisi helpompaa olla mies. Miestenillassa ei tarvitsisi olla nolona siitä, että päässä on hapsuja. Päin vastoin, saisi ylpeillä sillä, että ylipäätään on hiuksia. Eikä tarvitsisi nolostella väärän kokoisten rintaliivien, saati öljyn ostamista, vaan näistäkin ostoksista saisi ylpeänä rehvastella.

 

Oletko sinä koskaan joutunut noloihin tilanteisiin?