Rauhattoman rukous

 

Olenko minä ainoa, jolla on mummukammo?

 

Ei, minä en siis pelkää mummuja, vaan isoäidiksi tulemista. Tämä ajatus nauratti minua ihanan uutisen myötä. Nimittäin vauvauutisen. Ystäväni sai esikoisensa ihan hetki sitten, mikä herätti tietysti tunteita ja muistoja. Vastasyntyneet herättävät lähes aina joitakin tunteita; raavaassa miehessä suojelunhalua ja hellyyttä, äidissä rakkautta, jota ei voi selittää tai iloa toisen puolesta.

Vauvauutisiin liittyy myös tunteita, jotka eivät ole iloisia; surua, kaipuuta, epätoivoa, loputonta väsymystä. Lapset eivät ole itsestäänselvyys, senkin olen oppinut.

Tunteiden lisäksi havahduin ihmettelemään aikaa. Miten pienen lapsen kanssa päivä tuntui joskus ikuisuudelta, viikko loputtomalta. Miten silti olen nyt siinä pisteessä, että pelkään kohta olevani isoäiti. Eikä isoäitiydessä ole mitään vikaa, uskon sen olevan mahtavaa, mutta ajatus ei helpota ikäkriisiäni!

Muistan, kuinka katsoin pientä lastani ja mietin, miltä hän näyttää isona. Millainen hänestä tulee? Millainen luonne hänellä on ja mistä hän tulee pitämään? Nyt minä tiedän. Minun lapseni karkaavat kohta pesästä. Uskallan sanoa näin, koska vuosi tai viisi on yksi hujaus. Toiset ikäiseni vasta aloittavat taipaleensa pienen ihmisen kanssa.

On kliseistä sanoa, että ”nauti joka hetkestä, koska aika menee niin nopeasti”, mutta se on totta. Pienten lasten kanssa kotona oli ajoittain uuvuttavaa ja rankkaa, tylsääkin, mutta työelämän tultua mukaan kuvioihin, on viikossa maanantai ja perjantai. Joten ei ihme, että vuodet kuluvat vauhdilla.

Tein ystävälleni ja uudelle ihmiselle korttia. Muistin, että olen joskus kirjoittanut runon, joka voisi sopia korttiin hyvin. Uskaltanen laittaa sen myös teille luettavaksi. Olen kirjoittanut runon omien lasten ollessa pieniä, muistaen sen kaiken tunne- ja onnenmyrskyn.  

Arki on kutenkin arkea, eikä aina ole helppoa, ei edes usein. Joku on sanonut viisaammin, mutta karkea sitaatti menee jotenkin näin: ”Sinun arkesi on lapsesi lapsuus.” Se on hyvä pitää mielessä.

Toivotan kaikille tämän runon myötä voimia, iloa, naurua, onnen hetkiä, hyviä keskusteluja, kyyneleiden kuivaamista, tuhansia halauksia sekä suukkoja ja rakkaudentunnustuksia jokaiseen kotiin. Vastasyntynyt on ihme, jokainen tahtoikäinen on ihme, jokainen koulunsa aloittava on ihme, jokainen teini-ikäinen on ihme, jokainen nuori aikuinen on ihme. Sinun lapsesi on edelleen se sama pieni ihme. Jokainen lapsi, jokainen meistä aikuisista, ansaitsee tulla rakastetuksi. Jokainen lapsi on tämän runon arvoinen.

Lapsellemme

 

Hämmästyimme,

kun sinusta kuulimme.

Pelkäsimme

ja ilosta huusimme.

Odotimme sinua kauan

ja silti vain hetken.

Kohta saamme vauvan

ja elämämme retken.

 

Sitten kun saavuit,

satoi tähtiä taivaalta.

Ei kukaan ole tuntunut

yhtä ihanalta.

Syliin sinut painoimme,

ajatellen,

sulle annamme rakkautemme.

Ikuisen.

 

-KH 12-